On vuosi 1866.

Keisarikunnan alaisuudessa kärvistelevä kansa jakautuu rajusti katovuosien, kulkutautien ja murenevan autonomian edessä. Kaakossa rakennetaan kenraalikuvernöörin aloitteesta rautatietä, jonne se osa jolla ei ole mitään liikehtii.

Heidän joukossaan on Eerik Waltoja - juuri hevosensa myynyt lasinpuhaltajan poika, joka tähän saakka oli halunnut ainoastaan ' vuokrata maata ja viljellä sitä, tai jotain'. Valitettavasti tuokin mainio suunnitelma on nyt kaukainen, vaikkakin kaunis muisto, kun hän matkatoveriensa muassa taittaa peninkulmaa toiveissaan vain yksinkertaisesti selviytyä.

Sade jatkuu. Ilma viilenee. Maa mätänee. Vain tie jalkojen alla on varma, ja se vie eteenpäin.

No, suurimman osan ajasta.